Eläinlääkärin opas kissan ihon ja turkin hyvinvointiin
Ihon terveys ja turkin kunto ovat keskeinen osa kissan kokonaisvaltaista hyvinvointia. Hyvinvoiva iho ja hyväkuntoinen turkki suojaavat kissaa ulkoisilta ärsykkeiltä, tukevat lämmönsäätelyä ja ovat tärkeä osa elimistön puolustusjärjestelmää.
Ihon ja karvapeitteen hyvinvointia voi tukea monin tavoin. Laadukas ravinto luo perustan, ja tarpeen mukainen turkinhoito auttaa ylläpitämään ihon tasapainoa. Kissa huolehtii usein turkkinsa puhtaudesta itse, joten omistajan rooli on yleensä pienempi kuin esimerkiksi koirilla. Silti myös kissan ihon ja turkin kuntoa on hyvä seurata ja hoitaa yksilöllisten tarpeiden mukaan.
Tähän tekstiin olemme koonneet tuotteita, joiden avulla voit tukea kissasi ihon ja turkin hyvinvointia. Mukana on esimerkkejä sekä turkin puhdistamiseen tarkoitetuista valmisteista että muista ulkoisesti käytettävistä, kissoille sopivista ihonhoitotuotteista.
Shampoot
Kissan turkki ei yleensä kaipaa säännöllistä pesua, vaan pesu tehdään tarpeen mukaan. Pitkäkarvaisen kissan turkki voi vaatia säännöllisempää hoitoa, mutta muuten pesu voi olla ajankohtaista esimerkiksi silloin, jos turkkiin on joutunut ainetta, jota kissa ei saa itse puhdistettua, tai osana ihosairauksien tukihoitoa.
Oikein valitun pesuaineen vaikuttavat ainesosat voivat rauhoittaa ihon tulehdusta ja kutinaa, parantaa ihon kosteustasapainoa, tasapainottaa ihon mikrobikantaa ja pH-arvoa sekä tukea ihon uusiutumista. Erityisesti ihosairauksien hoidossa sopiva tuote kannattaa varmistaa eläinlääkäriltä.
Esimerkkejä shampoista:
- KW 2 in 1 shampoo ja hoitoaine koirille ja kissoille 200 ml
- DermAllay Oatmeal shampoo 230 ml koiralle ja kissalle
- Allerderm shampoo Sensitive skin 250 ml
- Zincoseb shampoo koiralle ja kissalle 250 ml
- Douxo S3 Pyo shampoo 200 ml
Kuivashampoot ja hoitovaahdot
Kuivashampoot ja hoitovaahdot soveltuvat turkin ja ihon puhdistamiseen ilman vettä. Ne ovat hyvä vaihtoehto kissoille, joille vesipesu on epämiellyttävä kokemus. Tuotteita voidaan käyttää myös shampoopesujen välillä eläinlääkärin ohjeen mukaan.
Esimerkkejä tuotteista:
- Bio-Groom Klean Kitty Waterless kuivashampoo kissoille 236 ml
- Allerderm Foam Cleanser koirille ja kissoille 200 ml
- Dermoscent Essential Mousse kissalle 150 ml
- Douxo S3 Seb hoitovaahto 150 ml
Hoitoaineet
Hoitoaineet täydentävät turkin puhdistusta. Ne silottavat karvaa ja auttavat erityisesti pitkäkarvaisilla kissoilla ehkäisemään takkuja. Lisäksi ne voivat kosteuttaa ihoa ja vahvistaa karvan rakennetta.
Osa tuotteista huuhdellaan pois, kun taas hoitosuihkeet jätetään turkkiin. Ihonhoitoon tarkoitetut suihkeet voivat esimerkiksi kosteuttaa ihoa tai tasapainottaa ihon mikrobistoa.
Esimerkkejä hoitoaineista ja -suihkeista:
- KW Coat Gloss harjausneste koirille ja kissoille 175 ml
- Tauro Pro Line Volume Boost Leave-In Spray Hoitoaine 250 ml
- Dermallay Oatmeal suihkehoitoaine koiralle ja kissalle 230 ml
- Akeso Vet proAtop probioottinen ihosuihke eläimille 50 ml
- Ermidra Spray kosteutussuihke kissalle ja koiralle 300 ml
Ihonhoito- ja haavatuotteet
Paikallisten ihovaurioiden ja haavojen hoitoon on saatavilla erilaisia suihkeita, geelejä ja salvoja. Niitä käytetään ihon puhdistukseen, ärtyneen ihon rauhoittamiseen sekä paranemisen tukemiseen.
Tarvittaessa voidaan käyttää useampaa tuotetta rinnakkain, esimerkiksi haavasuihketta puhdistukseen ja voidetta suojaamaan ihoa.
Esimerkkejä tuotteista:
- Vetericyn+ Antimicrobial Wound Care 89 ml
- Vetramil haavavoide eläimille 10 g
- Abilar VET pihkasalva eläimille 10 ml
- Clorexyderm Spot Gel kissoille ja koirille 100 ml
Puhdistuspyyhkeet
Puhdistuspyyhkeet tukevat kissan päivittäistä hygieniaa, erityisesti silloin kun kissa ei itse pysty huolehtimaan puhtaudestaan. Antibakteeriset pyyhkeet voivat auttaa ylläpitämään ihon mikrobitasapainoa esimerkiksi ihopoimuissa.
Esimerkkejä tuotteista:
- Tauro Pro Line Aloe Vera kosteuspyyhe 40 kpl
- Douxo S3 Pyo hygieniapyyhkeet 30 kpl
- CLX Wipes puhdistuspyyhe kissalle ja koiralle
Spot-on -valmisteet
Spot-on -valmisteet ovat iholle levitettäviä liuoksia, jotka tukevat ihon hyvinvointia. Ne kosteuttavat ihoa ja vahvistavat ihon suojamekanismeja.
Valeluliuos levitetään pienelle ihoalueelle, josta se leviää ihon pintakerroksissa. Ainesosista riippuen tuotteet voivat tukea ihon rasvatasapainoa ja solujen toimintaa. Usein niitä käytetään eläinlääkärin suosituksesta iho-ongelmien tukihoitona.
Esimerkkejä spot-on -valmisteista:
Näiden tuotteiden avulla voit tukea kissasi ihon ja turkin hyvinvointia sen yksilöllisten tarpeiden mukaan.



