Kotimatkalle on hyvä varautua kaverin kanssa

Klinikallamme anestesiaa vaativassa toimenpiteessä olevat potilaat ovat pääsääntöisesti hyvin heräytyneet ennen kuin omistaja saapuu hakemaan lemmikkiä kotiin. Toisinaan, etenkin kiireellisten operaatioiden kohdalla, on mahdollista, että lemmikki on vielä uninen kotiin lähtiessään. Isokokoisen koiran omistajan on hyvä varautua kotimatkaan kaverin kanssa, jotta nukkuvan potilaan saa kotona turvallisesti siirrettyä autosta sisälle. Suosittelemme kaikille, että lemmikkiä tultaisiin hakemaan kaverin kanssa, sillä lemmikki voi olla ajomatkan aikana tokkurainen ja sekava lääkityksistä johtuen - omistajan on tällöin mahdollista keskittyä lemmikin rauhoittelemiseen kun toinen henkilö ajaa autoa. Huomioithan, että uninen lemmikki on usein hyvin rento, eikä potilas välttämättä mahdu normaaliin kuljetuskoppaansa. 

Kotimatkalle on hyvä varata riittävästi vilttejä, jotta lemmikki pysyy lämpimänä ajomatkan aikana. Autossa on hyvä olla jokin alusta, joka suojaa potilasta ja autoa, mikäli lemmikki tekee tarpeensa nukkuessaan.

Heräävän lemmikin paikka on lämpimässä lattiatasolla

Anestesiasta toipuvan lemmikin raajojen liikkeet ovat usein epävarmoja eikä lemmikin lämmönsäätelykyky toimi normaalisti ennen kuin anestesiassa käytettyjen lääkkeiden vaikutus on kokonaan lakannut. 

Kotona lemmikki kannattaa laittaa lämpimään paikkaan lattiatasolle, jotta se ei pääse tippumaan ja vahingoita itseään. Lemmikki saattaa tehdä tarpeet allensa, joten sen alle on hyvä laittaa jokin suoja, tai viedä lemmikki esimerkiksi kylpyhuoneeseen lattialämmityksen päälle heräytymään. Ruoka- ja vesikipot otetaan pois lemmikin saatavilta, jotta se ei pääse syömään ja juomaan ennen kuin on täysin hereillä. Lemmikki on saanut klinikallamme nesteytystä toimenpiteen aikana, joten lemmikin ei ole välttämätöntä syödä tai juoda toimenpidepäivänä. Huomioithan, että kaneja ja jyrsijöitä tulee kannustaa syömään heti kun ne ovat heräytyneet.

Toipuva potilas kaipaa lepoa ja rauhaa

Anestesian ja kirurgisen operaation aikana käytetyistä lääkityksistä johtuen lemmikki voi olla sekava ja jopa aggressiivinen heräytyessään. 

Omistajan tulee olla varovainen käsitellessään lemmikkiä. Lemmikin on parasta toipua valvovan silmän alla, mutta rauhassa ympäröiviltä ärsykkeiltä, kuten toisilta lemmikeiltä tai muilta perheenjäseniltä. 

Huomioithan, että samassa kodissa asuvat kissat saattavat käyttäytyä hyvinkin aggressiivisesti toisiaan kohtaan useamman päivän ajan kun yksi lemmikeistä on käynyt eläinlääkärissä.

Operaation jälkeinen päivä

Viimeistään operaatiota seuraavana päivänä lemmikin tulisi käydä itsenäisesti tarpeillaan. Anestesiaa edeltävästä paastosta johtuen voi mennä muutama päivä ennen kuin lemmikki ulostaa, mutta lemmikin tulisi vähintään virtsata seuraavana päivänä. Huomioithan, että mikäli lemmikkisi käy ulkona tarpeillaan, tulee ulkoilun tapahtua kytkettynä operaatiota seuraavien 14 vuorokauden ajan. Lemmikki ei saa hyppiä tai riehua, jotta haavassa olevat tikit eivät irtoa ja haava aukea. Mikäli lemmikilläsi on poistettavat tikit, tulee ne poistaa pääsääntöisesti 10 - 14 vuorokauden kuluttua operaatiosta.

Operaation jälkeisen päivän aikana lemmikin tulisi alkaa myös syömään sekä juomaan. Lemmikin ruokahalu voi olla normaalia huonompi, joten ensimmäisten päivien aikana lemmikille voi tarvittaessa tarjota toipilasruokaa tai esimerkiksi herkkuja ruokahalua parantamaan.

Huolehdithan, että lemmikkisi saa sille määrätyt lääkitykset päivittäin ohjeen mukaan. Lääkekuurit tulee syöttää ohjeen mukaan loppuun asti eikä annostuksia saa muuttaa itsenäisesti. Mikäli sinulla on kysyttävää lemmikkisi lääkityksiin liittyen, niin olethan yhteydessä klinikallamme.

Mikäli lemmikilläsi on haavalappu, tulee se irroittaa operaatiota seuraavana päivänä. Haavalappu kannattaa kostuttaa vedellä, jolloin siinä oleva liima liukenee ja lappu irtoaa helpommin. Haavalapun irrottamisen jälkeen haava on tarkastettava kerran päivässä: pieni tihkuvuoto, eritys, punoitus sekä turvotus ovat normaalia. Haavan peruspuhdistukselle ei ole tarvetta, mutta mikäli haava likaantuu esimerkiksi ulkona, tulee haava puhdistaa huolellisesti vedellä ja desinfioivalla aineella. Huolehdithan että lemmikki ei pääse itse hoitamaan haavaa. Tämä estetään käyttämällä lemmikillä kauluria tai toipilaspukua.

 

Olethan herkästi yhteydessä klinikallemme, mikäli Sinulla on kysyttävää lemmikkisi toipumiseen liittyen.

 

Asiasanat: Oleron, Belux, a/d, recovery

Liittyvät tuotteet

Alennushinta9,99 €
Buster Comfort kauluri 25 cm Toimitus 1-3 arkipäivässä Kauluri,Buster kauluri pehmeällä reunalla Kauluri eläimille estämään mm.
(3) 3 arvostelua
Alennushinta19,99 €
Trixie Puhallettava kauluri M-L Toimitus 1-3 arkipäivässä Kauluri,Trixien puhallettava kauluri on pehmeä suoja, joka estää haavan tai ihoalueen nuolemisen ja puremisen.
(3) 3 arvostelua
Alennushinta16,99 €
Trixie Suojabody kissalle S-M Toimitus 1-3 arkipäivässä Toipilaspuku,Trixie kissan suojabody estää vartalon ihon ja turkin nuolemisen, kun on tarpeen suojata esim.
(1) 1 arvostelu
Alennushinta31,90 €
Buster Body Suojahihoilla Takajalat M Toimitus 1-3 arkipäivässä Toipilaspuku,Buster Body suojahihoilla takajalat Buster Body suojahihoilla takajalkoihin.
(10) 10 arvostelua
Veterinarian recommendsFood Bonus Product
Säästä 8%
Specific F/C-IN-L Intensive Support kissalle ja koiralle 6 x 395 g
Alennushinta32,99 € Normaalihinta35,94 €
Specific F/C-IN-L Intensive Support kissalle ja koiralle 6 x 395 g Toimitus 1-3 arkipäivässä Koiran- ja kissanruoka, Nestemäinen ruoka toipumisen tueksi koirille ja kissoille
Value packVeterinarian recommendsTaste guaranteeFood Bonus Product
Säästä 21%
Specific F/C-IN-W Intensive Support kissalle ja koiralle 7 x 95 g
Alennushinta11,99 € Normaalihinta15,33 €
Specific F/C-IN-W Intensive Support kissalle ja koiralle 7 x 95 g Toimitus 1-3 arkipäivässä Koiran- ja kissanruoka, Märkäruoka annosvuoassa kissan ja koiran toipumisen tueksi
(7) 7 arvostelua
Value packVeterinarian recommendsTaste guaranteeFood Bonus Product
Säästä 13%
Hill's a/d Urgent Care with Chicken kissalle ja koiralle 12 x 200 g
Alennushinta51,99 € Normaalihinta59,88 €
Hill's a/d Urgent Care with Chicken kissalle ja koiralle 12 x 200 g Toimitus 1-3 arkipäivässä Koiranruoka, Märkäruoka säilykepurkissa kissalle ja koiralle sairaudesta ja operaatiosta toipumisen tueksi
(3) 3 arvostelua
Säästä 10%
Trovet CCL Recovery Liquid koiralle ja kissalle 12 x 190 g
Alennushinta63,99 € Normaalihinta71,88 €
Trovet CCL Recovery Liquid koiralle ja kissalle 12 x 190 g Toimitus 1-3 arkipäivässä Koiran- ja kissanruoka,Nestemäinen käyttövalmis toipilasruoka koirille ja kissoille kriittisiin tilanteisiin• Sopii toipumisen ajalle heti valmiina ruokana.
Taste guarantee
Säästä 5%
Virbac Veterinary HPM Cat Digestive Support yhdistelmä 1,5 kg + 12 x 85 g
Alennushinta53,99 € Normaalihinta56,89 €
Virbac Veterinary HPM Cat Digestive Support yhdistelmä 1,5 kg + 12 x 85 g Toimitus 1-3 arkipäivässä Kissanruoka, Märkäruoka ja kuivaruoka yhdistelmä kissan suolistohäiriöiden hoitoon
Taste guarantee
Säästä 5%
Virbac Veterinary HPM Digestive Support Dog yhdistelmä 1,5 kg + 9 x 300 g
Alennushinta72,99 € Normaalihinta76,98 €
Virbac Veterinary HPM Digestive Support Dog yhdistelmä 1,5 kg + 9 x 300 g Toimitus 1-3 arkipäivässä Koiranruoka, Märkäruoka ja kuivaruoka yhdistelmä koiran suolistohäiriöiden hoitoon
Value packFive Star ProductVeterinarian recommendsTaste guarantee
Säästä 21%
Royal Canin Veterinary Diets Gastrointestinal Recovery Ultra Soft Mousse säilykepurkki kissoille ja koirille märkäruoka 12 x 195 g
Alennushinta42,99 € Normaalihinta55,08 €
Royal Canin Veterinary Diets Gastrointestinal Recovery Ultra Soft Mousse säilykepurkki kissoille ja koirille märkäruoka 12 x 195 g Toimitus 1-3 arkipäivässä Kissan- ja koiranruoka, Märkäruoka säilykepurkissa kissan ja koiran toipumisen tueksi
(25) 25 arvostelua
Taste guaranteeFood Bonus Product
Säästä 14%
Brit Veterinary Diet Pouch Recovery with Salmon kissalle 12 x 85 g
Alennushinta20,50 € Normaalihinta23,88 €
Brit Veterinary Diet Pouch Recovery with Salmon kissalle 12 x 85 g Toimitus 1-3 arkipäivässä Koiran- ja kissanruoka, Märkäruoka annospussissa kissoille toipumisen tueksi
Value packFive Star ProductTaste guaranteeFood Bonus Product
Säästä 12%
Brit Veterinary Diet Recovery Salmon märkäruoka kissalle ja koiralle 6 x 400 g
Alennushinta20,99 € Normaalihinta23,94 €
Brit Veterinary Diet Recovery Salmon märkäruoka kissalle ja koiralle 6 x 400 g Toimitus 1-3 arkipäivässä Koiran- ja kissanruoka, Märkäruoka säilykepurkissa koirille ja kissoille toipumisen tueksi
(5) 5 arvostelua
Value pack
Säästä 11%
Pro Plan Cat/Dog Veterinary Diets CN Convalescence 24 x 195 g
Alennushinta84,99 € Normaalihinta95,76 €
Pro Plan Cat/Dog Veterinary Diets CN Convalescence 24 x 195 g Toimitus 1-3 arkipäivässä Kissan- ja koiranruoka, Märkäruoka säilykepurkissa toipuvalle tai hoidossa olevalle kissalle tai koiralle
(2) 2 arvostelua